Kustantaja: Otava, 2016
Sivuja: 239
Kouluarvosana: 9,5
Ennakkokäsitys ja jotain juonesta: Tämäkin kirja oli joululahja. Sain sen rakkaalta tädiltäni, joka kyllä näyttää edelleen hyvin tietävän mikä minua puhuttelee. Takakannessa kerrotaan, että romaani on riipaiseva tarina yksinäisen lapsen peloista ja salaisuuksista. Tarina sijoittuu sodanjälkeiseen Suomeen ja kertoo alakouluikäisestä tytöstä, joka on nähnyt niin kauheita asioita, että on lopettanut puhumisen kokonaan. Inga, jota koulussa kiusataan Nilkku-Inkuksi, asuu isovanhempiensa hoivissa, koska on menettänyt sodassa molemmat vanhempansa.
Koska Inga on hiljaa, hänellä on sitäkin enemmän aikaa tarkkailla. Häntä askarruttavat monet kysymykset maailmankaikkeudesta Jumalaan asti, ja ne hän kirjoittaa ruutuvihkoihin. Vihkojen avulla Inga on vuorovaikutuksessa isovanhempiensa ja perheystävien kanssa. Käännekohta on, kun Ingan koivikon ympäröimään kotiin tulee kesävieraaksi tutun lääkärin poika, joka kohtelee koulukavereista poiketen Ingaa kuin tasavertaista toveria ja Inga saa kokea kelpaavansa ikäisensä seuraksi. Pojan ja tämän isän lämpö ja ystävällisyys saavat Ingan piilotetut tunteet ja kokemukset syvällä sisällä kuohumaan ja avaavat ovia jumiutuneesta tilanteesta eteenpäin pääsemiselle.
Koulukiusaaminen on teema joka koskettaa minua oman taustani vuoksi henkilökohtaisesti. Lapsen puhumattomuudesta minulla on puolestani kokemusta opettajantyöni kautta. Olen työssäni pohtinut puhumattomuuden syitä ja tämä kirja antaakin mutismille ainakin yhden syyn, joka tietenkään ei ole vastaus kaikkeen puhumattomuuteen. Hirvisaarelta olen lukenut kirjoja ennenkin ja pidän hänen kirjoitustyyliään koruttomana, lämpimänä, luontevasti etenevänä sekä ihmistä ja suomalaisuutta arvostavana. Vaikka Hirvisaari käsittelee kirjoissaan vaikeitakin asioita, minusta punaisena lankana hänen kirjoissaan on kaiken takana oleva toivo ja ihmisen mahdollisuus kasvuun. Hirvisaaren kerronta on sellaista, että arjenkin pienet asiat ja kohtaamiset saavat merkityksen ja koskettavat. Minun on helppo samaistua henkilöiden elämään ja ajatuksiin. Osasin siis kirjaan tarttuassani odottaa miellyttävää lukukokemusta ja odotukseni myös toteutuivat.
Vahvuuksia: Kirjassa parasta oli se, että henkilöt olivat hyvin tunnistettavia, todenoloisia ja siksi samaistuttavia. Sodan vaikutukset suomalaisiin ja sodanjälkeinen Suomi ovat aiheina kiinnostavia. Sukupolvet siirtävät sotakokemuksia eteenpäin ja siksi sodan haavat koskettavat jopa meitä x-sukupolvelaisia välillisesti. Kirjan Suomessa on jotain samaa kuin vielä lapsuuteni Suomessa maaseudulla oli. Siksi lukeminen herättää myös jonkin verran nostalgisia väristyksiä ja vastasi osaltaan myös viime aikoina sisälläni kytemään alkaneeseen tarpeeseen saada tietää lisää isovanhempieni ja vanhempieni elämän viitekehyksistä sotavuosien jälkeen.
Pidin suunnattomasti myös kirjan rauhallisesta ja verkkaisesta tunnelmasta, joka selkeästi rauhoitti myös sen hetkistä omaa sisäistä meteliäni. Lukiessa haistoin kesäisen koivikon tuoksun, pihasaunasta kohoavan savun, kuulin kosken kuohunnan, askeleet pihan hiekkatiellä ja käen kukunnan.
Luin kirjan junamatkalla Helsingistä Kuopioon. Tunnit kuluivat kirjan parissa joutuisasti, mutta tunnekuohuja oli lastenvaunussa istuessa hieman vaikea piilottaa. Kirja kirvoitti minulta useammat kyyneleet. Palasin kai mielessäni omiin kiusaamiskokemuksiini ja pelkoihini. Ihmisen häpeässä, surussa, pelossa ja toiveissa on jotain niin kaikille samaa ja kirjailija onnistui tarjoilemaan nämä tunteet niin, että ne alkoivat tuntua lähes henkilökohtaisilta. Loppukohtauksen aikana itkin jo aika näkyvästi, joka oli hieman kiusallista ympäristöstäni johtuen. Kyyneleet olivat kuitenkin onnen kyyneleitä. :)
Kritiikkiä: Olisin lukenut kirjaa mielelläni pidempäänkin. Henkilöhahmoista oli vaikea luopua. Tämä oli vähän liian lyhyt kirja, vaikka toisaalta ymmärrän rajauksen. Sanomansa kannalta kirja oli riittävän pitkä.
Sitaatti:
"-Inga, tiedätkö mitä tarkoittaa itsensä voittaminen?
Inga vilkaisee suurilla silmillään kysyvästi.
- Se tarkoittaa sitä, että jos sinun edessäsi on jokin mahdoton möhkäle ja haluat ylittää sen, et anna periksi vaan ylität. Pelkäsithän sinä noustessasi koskella kivelle, mutta sitten voitit itsesi ja nousit sille. Sinä olit päättänyt tehdä sen ja sinä teit. Vaikka jouduitkin kuolemanvaaraan. Äsken sinä voitit toisenlaisen kiven. Menit tuonne kellariin ja aloitit muistisi tuskallisen purkamisen sieltä missä olit kun kaikki tapahtui. Eikö niin?
Inga nyökkää. Lääkärisedässä on turva. Hänellä on turva myös Joelissa, joka on hiljaa, katsoo häntä ja pyörittää mustikkavarpua kädessään. Täällä on yhtä rauhallista kuin kotipihassa, tuuli suhisee puissa ja jostain kuuluu koiran haukuntaa."
Muuta: Oli kulunut aikaa siitä, kun viimeksi luin Laila Hirvisaarta. Tämän kirjan innoittamana ostin Suomalaisen kirjakaupan pokkarialesta Hirvisaaren Sonja -sarjan kolme ensimmäistä osaa, jotka sijoittuvat tsaarin Venäjän viimeisiin vuosiin. Rintarinnan sarjan kanssa aloin lukea tietokirjaa Tsaari Nikolaista, Suomen viimeisestä suurruhtinaasta. Aiomme mieheni kansa lähteä kesällä Pietariin ja uskon tämän toimivan hyvänä pohjustuksena tulevalle reissulle.
