"Kaikki tiesivät, että jos hirviö koputtaisi heidän kattoaan, heidän pitäisi antaa sille yksi lapsista. Hirviö heittäisi lapsen säkkiinsä, nostaisi säkin olalleen ja lähtisi matkoihinsa. Kukaan ei näkisi lapsiraukkaa enää koskaan. Jos perhe kieltäytyisi antamasta yhtä lapsista, hirviö veisi heidät kaikki."
Tämä on asetelma, josta afganistanilais-amerikkalaisen kirjailijan Khaleid Hosseinin uusin romaani Ja vuoret kaikuvat lähtee liikkeelle. Tarinaa kertoo isä pienessä köyhässä Shadbaghin (kuvitteellisessa) kylässä iltasaduksi lapsilleen Abdullahille ja Parille. Seuraavana päivänä Abdullahin ja Parin elämä mullistuu peruuttamattomasti heidän joutuessa eroon toisistaan, kun isä antaa pienen Pari-tyttärensä Kabuliin rikkaalle lapsettomalle pariskunnalle. Tämä seikka kuitenkin murtaa sekä isän, että Abdullahin sydämen. Abdullah on ollut Parille paljon enemmän kuin veli, sillä hän on käytännössä kasvattanut tytön heidän yhteisen äitinsä kuoltua.
Tämän jälkeen romaani etenee tekemällä lukijalle tutuksi suuren joukon erilaisia ihmisiä mielenkiintoisine elämänkohtaloineen ja merkittävine valintatilanteineen. Kaikkien heidän elämänsä sivuaa enemmän tai vähemmän kirjan päätarinaa Parista ja Abdullahista, mutta samaan aikaan tarinat ovat itsenäisiä, melkein kuin novelleja romaanin sisällä. Taitava kirjailija tutustuttaa elävän ja yksityiskohtiin pureutuvan kerrontansa avulla lukijansa nopeasti henkilöittensä heikkouksiin ja heissä asuvaan voimaan ja kasvun mahdollisuuteen. Aloin lukiessani tuntea myötätuntoa kaikkia pienten tarinoiden päärooleissa olleita ihmisiä kohtaan. Vaikka heidän elämänsä ja olosuhteensa olivat hyvin erilaisia kuin omani, heidän heikkouksiinsa, pelkoihinsa ja toiveisiinsa oli helppo samaistua.
Kun mietin mikä hyvin erillisiltäkin vaikuttavia henkilöitä yhdistää, löysin mielestäni kaksi sidosteemaa. Niitä ovat vanhemmuus ja valintojen merkitys. Jokainen joutuu tekemään elämässään paljon isoja valintoja. Niitä ei voi paeta. Myös passiivisuus ja toisen ohjattavaksi antautuminen on merkittävä valinta. Valinnat jättävät leimansa elämäämme riippumatta siitä millaiset lähtökohtamme ovat. Valinnoilla ei ole aina pelkästään hyviä ja/tai huonoja seurauksia. Yleensä seuraukset ovat molempia. Kipuakaan ei koskaan voi valita pois. Ihmisen elämään nyt vain sisältyy kipua, jonka kohtaamme valintojemme seurauksena ja niistä riippumatta muodossa tai toisessa, repivänä ja jäytävänä. Sen jälkeen joudumme uuden valinnan eteen. Mitä teemme kipumme kanssa?
Kirja alkaakin mustan ja valkoisen välillä olevia harmaan sävyjä kuvaavalla sitaatilla persialaisen runoilijan Rumin runosta 1200 -luvulta:
"Väärin tekemisen ja oikein tekemisen käsitteiden tuolla puolen on niitty. Tapaan sinut siellä."
Toinen kirjan isoista teemoista oli minun mielestäni vanhemmuus, vaikkei sitä varsinaisesti pyritty lukijalle alleviivaamaan. Lähes kaikissa kirjan tarinoissa kuvattiin vivahteikkaasti lasten ja vanhempien välistä suhdetta ja vanhemman elinikäistä vaikutusta lapsen elämään. Se millaista vanhemmuutta olemme kasvattajiltamme saaneet kulkee mukanamme tavalla tai toisella aina. Se on kuolemaan asti kestävä taakka, voimavara tai elämäntarinan puuttuva palanen. Jokaisella on mahdollisuus tarkastella sitä vanhemmuutta, jonka on oppinut tuntemaan ja valita suhtautumistapansa siihen. Voi suostua passiivisen vastaanottajan rooliin tai uhriksi. Voi paeta ja sanoutua irti. Voi lähteä myös kasvun tielle, joka on kohtaamisen, vuoropuhelun ja ymmärtämisen tie tai vähintään anteeksiantamisen tie. Omista vanhemmistaan erilliseksi ja itsenäisiä päätöksiä tekeväksi aikuiseksi kasvaminen on usein hidas prosessi. Provosoidumme, pakenemme ja haemme turvaa niin helposti. Tästä kaikesta kirja tarinoineen sisälsi kiehtovia esimerkkejä.
Olen lukenut Khaleid Hosseinilta aiemmin kirjan Tuhat Loistavaa aurinkoa, jonka lukeminen oli samaan aikaan hyvin kyyneleinen ja surullinen, mutta toisaalta kaunis kokemus. Suosittelen tätäkin kirjaa jokaiselle. Tarina on tosi, vaikka samalla epätosi. Kirjailijan ensimmäiseen romaaniin perustuvan Leijapojan olen katsonut elokuvana ja vaikka kirja olisi luultavasti ollut vielä monin verroin enemmän, elokuvakin onnistui puhuttelemaan minua. Khaleid Hosseinin kirjat tuntuvat kertovan rakkauden säikeistä suuren pimeyden keskellä. Niissä korostetaan toivoa ja valintojen merkitystä (palataanpa tähän valintateemaan jälleen). Afganistanissa asuvien henkilöiden elämä esittäytyy usein sellaisena, että mietin onko heillä käytännössä (kaikkein eniten naisilla) minkäänlaista mahdollisuutta valita elämänsä suuntaa siinä ahtaassa vankilassa, jossa joutuvat elämään kuin olisivat tahdottomia olentoja. Jokaisen ajatukset ovat kuitenkin hänen omiaan. Jokainen joutuu valitsemaan vähintäänkin alistumisen ja vastarinnan väliltä ja kummassakin tapauksessa seuraukset voivat olla hurjat. Julmimmissakin olosuhteissa valintoja voi ohjata myös rakkaus, joka taistelee paikastaan ihmisten sydämissä heidän elämänkohtaloistaan ja -tilanteistaan huolimatta. Rakkaus, viha, välinpitämättömyys, pelko ja toivo, ne ovat olennainen osa ihmisyyttämme.
Ja vuoret kaikuvat tuo esille myös ihmisen itsekkyyden ja muuttumisen vaikeuden. Vaikka näkisimme ja kokisimme mitä, vaikka rakkaus vaatisi meiltä toimintaa, vaikka liikuttuisimme ja tajuaisimme oman vastuumme kärsivistä kanssakulkijoista tai maailman tilasta, meidän on hyvin helppo riisua tämä toimintaa ja tekoja vaativa hetki päältämme kuin epämieluinen vaate. Minulle se on ainakin tosi helppoa muutamien romaanin henkilöhahmojen lailla.
"Mutta hiljaisina hetkinä, pitkillä linja-automatkoilla tai pakettiauton penkillä, mieleni kääntyy aina Manariin. Kun ajattelen häntä, hänen viimeisten päiviensä kärsimyksiä ja omaa avuttomuuttani silloin, kaikki tekoni ja tahtomiseni tuntuvat yhtä merkityksettömiltä kuin ne pienet valat, joita ihmiset vannovat itselleen nukkumaan mennessään ja jotka ovat aamulla jo unohtuneet."
Nämä pienet valat ovat kovin tuttuja minullekin ja helposti jäävät muiden asioiden jalkoihin. Sadat pienet asiat, kuten tahrat olohuoneen sohvassa tai ideoiden hamstraaminen työkansioon tai puoliksi luettu romaani vetävät minua puoleensa ja maailmantuskani lakkaa. Eikä kai maailmantuskassa sinänsä olekaan mitään ylevää. Minä en pysty ihmiskunnan ongelmia ratkaisemaan, en varsinkaan, jos yritän hartiavoimin kontrolloida tekemisiäni ja unohdan olla onnellinen. Kysymys joka jää vaivaamaan onkin se, että kai minä sentään jotain voi tehdä ja teenkö minä jo jotain siitä mitä minun nyt tulisi tehdä ja mihin suuntaan rakkaus kutsuisi minua jatkossa? Mihin suuntaan minun tulisi kulkea, jotta olisin parempi ihminen ja mitä asioita valita elämästäni pois? Kaikkien näiden kysymysten keskellä ei voi oikein rukoilla kuin sen parhaan mahdollisen rukouksen. "Jeesus auta niin, että opin tuntemaan sinun tahtoasi ja haluamaan sinun tahtosi mukaisia asioita." Toinen mitä voi tehdä on möyhiä omia asenteitaan, ajatuksiaan ja arvojaan. Siihen kirjat antavat loistavaa lisäapua.
Otan edelleen mielelläni vastaan hyviä kirjavinkkauksia, vaikka jonossa odottaakin monta luettavaa kirjaa. Seuraavaksi voisi olla haussa kevyttä kesäluettavaa. Ehdotuksia?
Olisin voinut ostaa tämän kirjan paksuna kovakantisena niteenä, mutta tällaisena pienenä taskuunsopivana mikikirjana se oli huomattavasti käytännöllisempi. Kirja kulki mukanani takin taskussa kaikkialle ja luin sitä usein tyhjinä odottelu- tai joutohetkinäni. Sivut ovat virsikirjamaisen ohuet, mutta fontti on jopa isompaa kuin tavallisessa pokkarissa. Näitä lisää. :D
Pst: Toukokuu on minulle töiden puolesta hyvin hyvin kiireistä aikaa. Sen vuoksi postaukset saattavat hyvinkin tämän kuun osalta jäädä tähän. Palaan viimeistään sitten, kun joutuu armas aika ja suvi suloinen.
