Iloksemme
Roosa sai reilu viikko sitten päiväkodista vesirokkotartunnan ja
sairasti sen pois alta nyt eikä isompana (kuumetta oli vain parina
päivänä ja muuten potilas liehui ympäriinsä yhtä virkeänä
kuin aina). Mummi Espoosta saapui hänen seuralaisekseen ja tämä
mahdollisti minulle ja Ilkalle tiettyjä huveja kahdestaan.
Lempiravintoloihimme kuuluu Kuopion nepalilainen ravintola Mount
Sherpa. Käymme siellä usein Roosan kanssa, joka tilaa aina Chicken
kormaa. Nyt tämä tilaus jäi tekemättä ja saimme tuijottaa
toisiamme kaikessa rauhassa silmiin. No, oikeastaan ainut ero normaaliin
perheruokailuun on kahdestaan aterioidessa tietysti se, että
puheenaiheet voivat olla mitä vain.
Toisena
arki-iltana menimme kahdestaan myös leffaan ja tämä on varsinainen
aihe tälle postaukselle. Finnkinon helmikuun leffa Spotlight
vaikutti mielenkiintoiselta, vaikka aihe olikin raskas eli katolisen
kirkon pappien lapsiin kohdistuvat laajamittaiset hyväksikäytöt. Tositapahtumiin perustuva elokuva ei tällä synnillä mitenkään mässäillyt tai
visualisoinnut itse tapahtumia, vaan aihetta kuvattiin tutkivien
journalistien näkökulmasta. Rikos, joka oli salattu tarkasti ja
systemaattisesti suuren organisaation ylemmilta portailta asti,
joutuikin yht´äkkiä valokeilaan, kun toimittajat tekivät tuhansien uhrien tilanteen näkyväksi. Elokuvan tunnelma oli jännittävä, vaikka juonen pääpiirteet olivatkin ennalta-arvattavia.
Seuraavassa
finnkinon esittelyteksti:
”Spotlight,
jonka pääosissa nähdään Michael Keaton, Mark Ruffalo, Rachel
McAdams, Liev Schrieber, Brian D’Arcy James ja Stanley Tucci,
kertoo kiintoisan tositarinan Pulitzerilla palkitusta Boston Globe
-lehden tutkimuksesta, joka järisytti koko Bostonia ja syöksi
kriisiin yhden maailman vanhimmista ja luotetuimmista
instituutioista. Kun sanomalehden peräänantamaton reportteritiimi
“Spotlight” alkaa tutkia katoliseen kirkkoon kohdistuvia
ahdisteluväitteitä, heidän onnistuu pitkällisen tutkimuksen
päätteeksi tuoda päivänvaloon vuosikymmeniä jatkunut salailu,
johon ovat sekaantuneet ylintä johtoaan myöten niin Bostonin
uskonnolliset yhteisöt, lakimiespiirit kuin virkamieskunta. Löydöt
tulevat käynnistäneeksi oikean paljastusten sarjan ympäri
maailmaa. Tässä trillerissään Oscar-ehdokkuudella palkittu
ohjaaja Tom McCarthy johdattaa katsojat yhden meidän päiviemme
merkittävimmän rikostutkimuksen jäljille.
Kolme
Golden Globe -ehdokkuutta (paras draama, ohjaus, käsikirjoitus) ja
kuusi Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, naissivuosa,
miessivuosa, leikkaus ja sovitettu käsikirjoitus)!”
![]() |
Elokuvan aihe kosketti tietysti ennenkaikkea siksi, että olen äiti ja pienten lapsen opettaja. Tiedän, miten lapsi luottaa esikuvanaan pitämiin ihmisiin ja ihailee heitä. Tätä luottamusta ei kenenkään pitäisi ikinä käyttää väärin! Lapsi ei pysty vielä suojelemaan itseään, vaan on täysin meidän aikuisten armoilla. Itse asiassa elokuvan aihe tuntui alussa niin puistattavalta, että mietin pystynkö menemään elokuviin ollenkaan. Luettuani arvioita, muutin kuitenkin mieleni.
Minun ei ole koskaan onneksi tarvinnut olla tekemisissä läheskään näin suurien ongelmien kanssa kuin tässä elokuvassa esitetyt ovat. Katolisen kirkon vaatimus pappien elämisestä selibaatissa, tekee seksuaalisuuden toteutumisesta avioliitossa papeille kielletyn hedelmän ja on varmaan omiaan pahentamaan tätä ongelmaa, joskaan ei anna tekosyytä oikeuttaa tällaisia tekoja.
Olen silti ehtinyt kokea vääränlaistakin hengellistä johtamista mm. manipulointia ja uhkailua, joka verhotaan jonkinlaiseen hengellisyyteen ja yritetään perustella Raamatulla. Tämänkään taustan takia en voinut katsoa elokuvaa kuivin silmin. Ajattelin kristittyjen hyvyydestä hyvinkin naiivisti vielä parikymppisenä. Lisääntyvät elämänkokemukset alkoivat opettaa minulle, että monen kristityn
hurskaankin ulkokuoren alta löytyy toinen todellisuus. Aloin huomata
myös itseni kanssa kamppaillessani, että kasvuni kristittynä on
kovin takkuilevaa ja että palaan samojen syntien pariin aina
uudestaan. ”Niinkuin koira joka palaa oksennukselleen, on tyhmä
joka uusii tyhmyytensä.” (San.26:11) Juuri tällainen tyhmyri sain
itsekin joissain asioissa huomata olevani. Ja vaikka Jeesuken armo
yltää tällaisen tyhmyydenkin ylle (kun myönnämme tarvitsevamme sitä ja muutosta elämäämme), on hänen tahtonsa kuitenkin
Raamatun mukaan se, että voisimme häntä katselemalla (=hänen kanssaan aikaa viettäen) muuttua
enemmän hänen kaltaisekseen ja tuottaa hyvää hedelmää.
Jeesuksen seuraajiksi itsensä nimeävät
eivät aina ole Jeesuksen seuraajia, eivätkä toimi hänen tahtonsa
mukaan. Mitä tiukemmin pyhää ulkokuorta vaalitaan, sen suurempi
lemu voi sydämen kammioista nousta, kun niiden salvat lipeävät
paikoiltaan. Sillä, joka käyttää suurta hengellistä valtaa
toimien esimerkiksi muiden johtajana, on sitä suurempi vastuu
teoistaan, jotka vaikuttavat lukemattomiin ihmisiin. Olisi tärkeää, että johtajalla olisi johtajia, jotka pystyvät yhdessä auttamaan ja puuttumaan asioihin jämäkästi ja rakkaudellisesti, kun joku kaatuu matkalla. Valta korruptoi.
Hengellinen valta voi tehdä niin myös. Hengellisyydestä voi tulla
kuin roolivaate, jonka päälleen kiskomalla saa yhteisön
arvostusta, mainetta, kunnioitusta ja vaikutusvaltaa. Tunnistan tämän houkutuksen omassa sisimmässäni. Olisi kiva näyttää vain
siloinen puoli itsestään ja sanoa sanoja, joilla tietää saavansa
toiset puolelleen.
Yksi elokuvan surullisimpia kohtauksia
oli mielestäni parin toimittajan rankan työpäivän jälkeen keskenään käymä keskustelu.
Mark Ruffalon esittämä toimittaja kertasi työkaverinsa kanssa
järkyttäviä asioita, joita heille oli katolisen kirkon toiminnasta
paljastunut ja murtui niitä ajatellessaan täysin: ”Mietin, että
olisin voinut joskus palata (kirkkoon)”, hän itkee. Ajatus siitä,
että kirkosta voisi löytyä toivon ja rakkauden näkökulma elämään
oli murentunut.
Tiedän, että moni vetää
yhtäläisyysmerkit Jumalan ja hänen ominaan esiintyvien välille.
Kun pettyy kristittyihin, pettyy usein myös Jumalaan. Uskominen
saattaa alkaa vaikuttaa kokonaan turhalta. Mielestäni on huono
uskomisen tai uskomatta jättämisen argumentti seurata satunnaisten
ihmisten elämää. Heidän suhdettaan Kristukseen ei tiedä tai
tunnista kukaan muu kuin Kristus itse, eivät välttämättä he
itsekään.
Olen nähnyt sen, miten Jeesuksen lähellä eläminen
muuttaa ihmistä, saa aikaan kasvua ja kaikenlaista hyvää hedelmää.
Ihminen pysyy kuitenkin maanpäällisen vaelluksensa loppuun asti
vain ihmisenä. Hänellä on vapaus lähteä toimimaan oman tahtonsa
mukaan ja tehdä valintoja, joilla on kauaskantoisia huonoja
seurauksia. Kaikissa ihmisyhteisöissä toimivat ihmiset tuottavat pettymyksiä, me itsekin teemme niin.
Jumalaankin voi pettyä. Olen ollut hänelle hyvin kiukuissani, mutta
saanut kuitenkin huomata sen, että hänen huolenpitonsa ja
rakkautensa yltää pettymystentunteitteni yli. Hän hallitsee
elämäni yksityiskohdat huomattavasti paremmin kuin minä itse teen ja voi käyttää vaikeita aikoja saadakseen elämässämme aikaan jotain todella hyvää ja kestävää.
Hengellisiä yhteisöjä pitää voida
tarkastella kriittisesti. Se on eri asia kuin kovuus,
rakkaudettomuus, jatkuva vikojen etsiminen ja negatiivisuuden ja
epäuskon kierteeseen astuminen.
Katolinen kirkko
päätti vaieta hyväksikäytöstä, koska pelkäsi skandaalin
julkisuuteen tulon vaikutuksia kirkkoon. Ajateltiin, että kaikki se hyvä mitä kirkko ihmisten keskuudessa voi tehdä on vaarassa, jos totuus pedofiilipapeista selviää. Hyväksikäytön sallijasta
tulee lopulta kuitenkin itse osa ongelmaa, hyväksikäyttäjä.
Huolenpitoon ja rakkaudelliseen lähimmäisyyteen liittyvät aina
rajat.
Hengellinen organisaatio, jonka
päätehtäväksi tulee suojella omaa säilymistään on minun
mielestäni kadottanut näkynsä ja tarkoituksensa. Kun oikea suunta
katoaa, on helppoa mennä harhaan. Rohkeus tuoda epäkohtia esiin
loppuu ja suola käy mauttomaksi. Synnit, jotka painetaan
villaisella, muuttuvat helposti yleisesti hyväksytyiksi.
Joskus olen törmännyt ajatukseen siitä, että Jumalan mittaamattoman armon nimissä meidän vain pitää antamaa toisillemme kaikki anteeksi ja sen jälkeen unohtaa. En ajattele lainkaan niin, että anteeksiantaminen on unohtamista ja samalla kaikkien koettuun liittyvien tunteiden ja vaikutusten kieltämistä. Anteeksiantamiseen ja kirkon hyviin töihin vedoten katolinen kirkko sai monet hyväksikäytön kohteena olleet perheet vaikenemaan elokuvassa. Anteeksiantaminen vapauttaa lopulta kyllä meidät itsemme katkeruuden kierteestä, mutta Jeesuskaan ei pelännyt tuoda julkisesti esiin niitä Jumalasta erottavia asioita, joiden oli ihmisten elämässä muututtava. Anteeksipyytämiseen ja katumiseen liittyy myös aina vilpitön halu muutokseen ja siihen, että on valmis hyvittämään tekonsa. Kun joudumme ottamaan vastuuta tekojemme seurauksista, meillä on mahdollisuus päästä niistä todella irti.
Boston Globe -lehden uusi ja rohkea
juutalaispäätoimittaja totesi elokuvassa osuvasti:
”Kaikki me harhailemme pimeässä. Kun valokeila osuu meihin ja kaikki tulee näkyviin, meille kaikille riittää osamme syyllisyydestä.”
Uskon siihen, että näin tosiaan on ja
kaikki me jossakin vaiheessa me joudumme valokeilan alle. On armoa,
jos pääsemme sinne hyvissä ajoin ja etenkin, jos olemme valmiita
kohtaamaan sisällämme olevan pimeyden. Vain valoon tulemalla voimme
parantua ja jätteiden lemu voi alkaa muuttua Kristuksen tuoksuksi.
" Eihän meidän ylipappimme ole sellainen, ettei hän voi sääliä meidän heikkouksiamme, sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme siis rohkeasti arvmon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan." (Heb.4:15-16)
Menemme tänään Roosan kanssa katsomaan elokuviin Risto Räppääjän ja Yöhaukan. Luulenpa, että se ei herätä minussa tällaista ajatusten tulvaa :).
Oletko katsonut tämän leffan ja mitä siitä ajattelit? Olisi kiva kuulla myös mikä elokuva kosketti sinua? Mitä elokuvaa/tv-sarjaa suosittelisit katsottavaksi? Mitä ajatuksia tämä postaus herätti?
MISTÄ AIHEISTA TOIVOISIT MINUN KIRJOITTAVAN BLOGIIN? Luulen, että hyötyisin kirjoittajana kovasti siitä, että saisin kirjoittamishaasteita.
MISTÄ AIHEISTA TOIVOISIT MINUN KIRJOITTAVAN BLOGIIN? Luulen, että hyötyisin kirjoittajana kovasti siitä, että saisin kirjoittamishaasteita.
